en oo tänään puhunu kokopäivänä kelleen. äsken mä romahin ihan totaalisesti.
mulla ei oo ketää kelle puhun, ketää kuka auttais, ketään kestä voisin välittää oikeesti.
mä vaan haluisin olla ihan pieni vielä, tuntee sen rakkauden, sen huolettomuuden, ihan kaiken sen.
mä mietin kokoajan kuolemaa mun pienes mielessä. ei, mä en oikeesti haluu tehä mitään niin itsekästä, en todellakaan. se vaan kokoaika kaivaa mielessä et ois vaa niin helppoo sen jälkee. mut mä oon vahva enkä haluu oikeesti kuolla, ehkä.
mä en jaksa enää välittää mistään, mä en jaksa pitää kiinni, en jaksa tehä enää mitää, en jaksa ajatella mitää, en vaan jaksa.
mulla ei oo ketää kelle puhun, ketää kuka auttais, ketään kestä voisin välittää oikeesti.
mä vaan haluisin olla ihan pieni vielä, tuntee sen rakkauden, sen huolettomuuden, ihan kaiken sen.
mä mietin kokoajan kuolemaa mun pienes mielessä. ei, mä en oikeesti haluu tehä mitään niin itsekästä, en todellakaan. se vaan kokoaika kaivaa mielessä et ois vaa niin helppoo sen jälkee. mut mä oon vahva enkä haluu oikeesti kuolla, ehkä.
mä en jaksa enää välittää mistään, mä en jaksa pitää kiinni, en jaksa tehä enää mitää, en jaksa ajatella mitää, en vaan jaksa.
mä vaan lihon ja lihon, vihaan kokoaika enemmän ja enemmän itteeni, niiku kaikki muutki täs maailmas.
tää kaikki paska on vaa niin mun omaa vikaa.
miks söin sillon pienenä niin paljon että musta tuli tämmönen läski, minkä takii valitsin pienenpänä sen tien etten sanonu niille kiusaajille takas, miks olin vaa semmonen hiljanen helppo kiusattava.
tää kaikki paska on vaa niin mun omaa vikaa.
miks söin sillon pienenä niin paljon että musta tuli tämmönen läski, minkä takii valitsin pienenpänä sen tien etten sanonu niille kiusaajille takas, miks olin vaa semmonen hiljanen helppo kiusattava.
jossittelu on vaa niin turhaa enää täs vaihees.
tyhjää seinää tuijotan
antaa kaiken kadota
en jaksa enää pitää kiinni
mä vaa haluun huutaa, mut ei se auta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti