ne arvet ei katoo unissakaa

Aurinko nousee risteyksessä

Kädet tarttuu jouseen

Osuu muhun, osuu suhun

Ylämäessä pulssi nousee

Pilvet tulee, pilvet menee

Rauha maassa, taistellaan tän eteen

Sä jäät jälkeen, anna mun kantaa

Yhdessä eteenpäin, niinhän ne tekee

Mut mä en yletä, sä oot liian kaukana

Kävellään samaa tietä, on jo pimeää, mut lamput valaisee vielä

Sun pitäis tästä kääntyy

Kun kaikki on sanottu, se tie päättyy

Kävellään samaa tietä, oot eri puolella mut näen sut vielä

Etkä tiedä haluatko kääntyy, kun kaikki on sanottu se tie päättyy

Kaikki on sanottu, puhun vikalle röökille

Seki kestää vaa hetken

Sitte mä menen pois sil

Ei oo järkee jäädä tuleen makaa

Ne arvet ei katoo unissakaa

Mä tartten mielen vakaaks

Teen meistä vapaat

Loppuu epäilyn vainoominen

Tahdon olla onnellinen

Huominen on ainoo miten pysyn kasassa

Mutta mun sanat ei osaa

Niin piirrän rikkinäisen sydämen

Vaan en omaa

En tiedä mistä alko

Tai mihin päättyy

Se etten osaa hiljentää sillon ku pitäis kääntyy

En tätä pahalla, en tätä vihalla

Haluaisin sisään, mun pää liian pihalla

Jäätävän kylmää ja tää vielä tappaa mut

Tarjoot taas kainaloos, tarjoudut kantaa mut

En voi luottaa kangastuksii

Mä näännyn kohta nälkään

Nyt tai ei koskaan

Mä käännyn vaikka väkisin

joniveli - kaikki on sanottu

elämä on paskaa - edellee. oikeestaa tuntuu etten enää jaksa mut ei voi mitää. kaikki on ahistanu niin paljo et oon jättän tän blogin ihan heitteille mut nyt tulin vaa ilmottaa et oon hengissä.

säännöt pitää kuris kunnes niihin kyllästyy

mul oli hetken oikeestaa ihan ok elämä. mulla oli pari kaveriaki pyörimäs siin ympäril mut enmä niille mitää uskaltanu kertoo ja hyvä niin oon yrittäny keksii paljo tekeistä et unohan kaiken mut se ei vaa onnistu, haluun vaa itkee mut sekää ei onnistu, haluun nauttia elämästä mut sekää ei onnistu, en haluu olla aina se ketä syytetää mut sekää ei onnistu.

et en takas aikaa saa

et en takas aikaa saa

enkä pysty paikata

sitä mitä kävi

ehkä mä vaa elän loppuelämäni tälläsenä läskinä, saamattomana paskana joka miettii kokoajan kuolemaa (vaikka se ei oo mihinkää ratkasu). Tiedän myös et se on helvetin väärin mut ihan sama emmä menetä siinä mitään jos mietin kokoajan sitä.

muuttuisinko paremmaks vaikka kuinka huutaisin

en oo tänään puhunu kokopäivänä kelleen. äsken mä romahin ihan totaalisesti.
mulla ei oo ketää kelle puhun, ketää kuka auttais, ketään kestä voisin välittää oikeesti.
mä vaan haluisin olla ihan pieni vielä, tuntee sen rakkauden, sen huolettomuuden, ihan kaiken sen.
mä mietin kokoajan kuolemaa mun pienes mielessä. ei, mä en oikeesti haluu tehä mitään niin itsekästä, en todellakaan. se vaan kokoaika kaivaa mielessä et ois vaa niin helppoo sen jälkee. mut mä oon vahva enkä haluu oikeesti kuolla, ehkä.

mä en jaksa enää välittää mistään, mä en jaksa pitää kiinni, en jaksa tehä enää mitää, en jaksa ajatella mitää, en vaan jaksa.

mä vaan lihon ja lihon, vihaan kokoaika enemmän ja enemmän itteeni, niiku kaikki muutki täs maailmas.

tää kaikki paska on vaa niin mun omaa vikaa.
miks söin sillon pienenä niin paljon että musta tuli tämmönen läski, minkä takii valitsin pienenpänä sen tien etten sanonu niille kiusaajille takas, miks olin vaa semmonen hiljanen helppo kiusattava.

jossittelu on vaa niin turhaa enää täs vaihees.

tyhjää seinää tuijotan
antaa kaiken kadota
en jaksa enää pitää kiinni

mä vaa haluun huutaa, mut ei se auta.

it's too late apologize

hajoon tähän riitelyy. "kaveri" veti tänää järkyttävät pultit, toinen "kaveri" ei oo vastannu kokopäivän ja kolmas "kaveri" ei nyt ikinä mulle puhukkaa. en vaa jaksa tät vitun jatkuvaa paskanjauhamist kuin paska ihminen mä oon. oon yrittän lenkkeillä et olisin paljo ulkon mut ei siitäkää tuu paskaakaa ku itken vaa. ihan sama, elämä on perseestä.

vankina täs maailmas.

vaik laittas laastarin, se haava jatkaa vuotamist

vaik laittas siteen, joku yrittää sen purkamist

ja vaik mä uhraisin, enemmän ku pystysin

sä paiskoisit ovet paskaks etkä edes hymyilis

ja kyl mä myönnen et se sattuu niin saatanasti

ne sekunnit, minuutit, tunnit ei venaa.

Sä kuljet allapäin, no mikä sul on?

No pakko myöntää, et vaivaa huono omatunto.

Ne mont tekoo mitä jätin tekemättä,

ne monet sanat, jotka jätin sanomatta,

enkä tiiä saanks mä ikin valmiiks tätä plattaa.

Se streessaa.

Elämä kulkee sataa ja tuhatta

ja yritän parhaani mukaan elää katumatta.

Niit kaikkii typeryyksii, ja niit on paljon.

Mut kyl ne pitää laittaa omaks syyksi.

Ei koskaan oikeet aikaa menettää läheistä,

ja jos aika on rahaa,

mul ei oo vittuukaa käteistä.

Ja mitä jää käteen elämästä?

Miks mul ei oo koskaan tarpeeks aikaa?

Se kuluu ja kuluu, enkä saa siitä kii.

Siks kaikist hyvist muistoist mä pidän kii.

Miks mul ei oo koskaan tarpeeks aikaa?

Ne sekunnit, minuutit, tunnit ei venaa.

Ja kaikki voi olla liian myöhäst huomenna.

maailman paskimmat synttärit takana, mut elämä jatkuu. ei mul oo enää ketää semmosta kelle voin puhuu, ei ketään.